Joulukirje asiakkaillemme

13.12.2017
Terttu ja Reijo Niemelä

Lämmin Joulutervehdyksemme, arvoisa asiakkaamme!

Onkohan milloinkaan sotien jälkeen puhuttu itsenäisyyden hankkimisesta niin paljon kuin tänä vuonna. On ollut syytäkin puhua, onhan rakas isänmaamme selvinnyt itsenäisenä kokonaiset 100 vuotta. Monet teistä, asiakkaistamme, olette joko vielä kauemmin eläneitä tai ainakin melkein yhtä kauan. Kunnioitamme teidän panostanne isänmaamme hyväksi. Emme olisi tämän nykyisen hyvinvoinnin keskellä ilman Teitä!

Sitten meille on suotu suuri kunnia ja haaste palvella elämänkaaren aivan alkupäässä taapertavia pienokaisia ja vähän varttuneempiakin lapsia sekä heidän perheitään. Olemme ottaneet tämän suurena luottamuksen osoituksena hoitotyötämme kohtaan. Vaikka ajoittain on haasteellistakin on ollut, parhaamme olemme yrittäneet ja edelleen yritämme.

Kaikille Teille, olitte sitten elämänjuoksun alku- tai loppupäässä tai jossain sillä välillä, haluamme sanoa: Olette meille tärkeitä ja rakkaita! Ammattitaitoiset ja sydämellään työtä tekevät hoitajamme ja muu henkilökuntamme kaikki me tahdomme tehdä parhaamme.

Kiitämme kuluneen vuoden vaiheista, siitä että olette tarjonneet meille mahdollisuuden auttaa ja palvella – ammattitaidolla ja sydämellä – kuten tunnuslauseemme kuuluu! Palvelemme Teitä vuoden jokaisena päivänä, aamusta myöhään iltaan tai aamusta aamuun.

Tuokoon pian saapuva Joulu Teille jokaiselle Rauhan ja Hyvän mielen! Vaikkakin ehkä kivun ja sairauden ja ikääntymisen sekä huolten keskelle. Me olemme vierellänne siinä!

Rauhallisen ja Siunatun Joulun terveisin koko henkilökuntamme puolesta

Terttu ja Reijo Niemelä, yrittäjät

Suosittele meitä